Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 8.4.2025

Oikaisuvaatimus tuntiopettajan ottamisesta määräajaksi

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Harri Korhonen

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kuntalain 134 §:n nojalla hylätä ********** tekemän oikaisuvaatimuksen, jonka hän on tehnyt Stadin ammattiopiston koulutuspäällikön 20.12.2024 tekemästä valintapäätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

********** on tehnyt 4.1.2025 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen koulutuspäällikön 20.12.2024 tekemästä valintapäätöksestä, jolla koulutuspäällikkö on ottanut yhteiskunta- ja työelämäosaamisen osa-alueen työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen tuntiopettajan tehtävään määräajaksi 1.1.-31.12.2025 tanssitieteen maisteri ********** Koulutuspäällikkö on antanut asiassa lausunnon. Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle. Hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegointia koskevaan päätökseen (4.12.2024 § 104) perustuen tuntiopettajan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen koulutuspäällikkö. Rekrytointiprosessista Stadin ammattiopiston tuntiopettajan määräaikainen virkasuhteinen tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 25.11.2024-09.12.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Stadin ammattiopiston kampus 2. Viranhaltijan tehtävänä on työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen tuntiopettajan tehtävät Stadin ammattiopistossa. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on ammatillisen koulutuksen yhteisten tutkinnon osien työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen osa-alueen opettajan kelpoisuus (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (14.12.1998/986) 14 § ja 17 §). Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi työpaikkailmoituksessa edellytettiin hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Lisäksi toivottiin kiinnostusta opiskelijoiden yksilöllisiin oppimistarpeisiin sekä kykyä tukea erilaisia opiskeluvalmiuksia omaavia opiskelijoita osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Tämän lisäksi odotettiin työkyvyn ja hyvinvoinnin osaamisalueen vahvaa hallintaa (liikunnan ja terveystiedon osaamista) sekä innostusta jakaa osaamista. Tehtävässä luettiin eduksi kokemus opiskelijoiden ohjauksesta ja henkilökohtaisten opintopolkujen suunnittelusta. Työpaikkailmoituksen mukaan tehtävään kuuluu myös ensi-avun opettamista. Koulutuspäällikön valintapäätöksen mukaan tehtävää haki hakuaikana 28 henkilöä, joista 17 täytti tehtävän muodollisen kelpoisuusvaatimuksen. Koulutuspäällikön tekemän päätöksen mukaan hakemusten perusteella ryhmähaastatteluun 13.12.2024 kutsuttiin viisi hakijaa. Yksi kutsutuista hakijoista ei osallistunut haastatteluun. Haastattelijoina toimi kaksi koulutuspäällikköä. Oikaisuvaatimuksesta Oikaisuvaatimuksessa päätös vaaditaan kumottavaksi. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätöksen tekijä on ylittänyt toimivaltansa, päätös on lainvastainen, vastoin tarkoituksenmukaisuutta, syntynyt virheellisessä järjestyksessä sekä allekirjoittamaton. Oikaisuvaatimuksen mukaan tehtävään valittu ei ole kelpoinen yhteiskuntaosaamisen eikä työelämäosaamisen opettajaksi. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hänellä on kelpoisuus haettavana olleeseen tehtävään ja hän on ansioituneempi kuin valittu hakija. Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Lainsäädännöstä Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetetulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päätymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (14.12.1998/986) 14 §:ssä säädetään ammatillisen koulutuksen yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuudesta. Ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (673/2017) 2 §:ssä tarkoitettujen yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvien osa-alueiden opetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyvät vähintään 120 opintopisteen tai 55 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot yhdessä opetettavassa osa-alueessa ja vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot muissa opetettavissa osa-alueissa tai joka on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon soveltuvassa koulutusohjelmassa. Lisäksi edellytetään, että henkilö on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (14.12.1998/986) 17 §:ssä säädetään ammatillisen koulutuksen opettajan kielitaidosta. Ammatillisessa koulutuksessa opettajan tulee hallita opetuksessa käytettävä kieli. Asian arviointi Oikaisuvaatimuksen mukaan tehtävään valittu ei ole kelpoinen yhteiskuntaosaamisen eikä työelämäosaamisen opettajaksi. Tehtävän työpaikkailmoituksessa on haettu yhteiskunta- ja työelämäosaamisen yhteisen tutkinnon osan työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen osa-alueen tuntiopettajaa. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen opettajan kelpoisuus. Tehtävään valitulta on siis edellytetty ylempää korkeakoulututkintoa, johon on sisältynyt opetettavan osa-alueen opintoja 120 opintopisteen tai 55 opintoviikon laajuisesti sekä 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuisia opettajan pedagogisia opintoja. Tehtävään valitulla on työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen osa-alueen opettajan muodollinen kelpoisuus. Tehtävään valittu on koulutukseltaan tanssitaiteen maisteri (120 op). Lisäksi hän on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot ja opiskellut liikuntapedagogiikkaa (60 op), terveystietoa (60 op) sekä psykologiaa (30 op). Tehtävään valittu on työskennellyt ammatillisessa koulutuksessa työkyvyn ja hyvinvoinnin opettajana kahden vuoden ajan. Lisäksi hän on työskennellyt koulutuspäällikkönä, asiantuntijana sekä kehittämispäällikkönä ammatillisessa koulutuksessa. Aiemmin hän on työskennellyt yleissivistävän koulutuksen liikunnan ja terveystiedon opettajana yli 16 vuoden ajan. Koulutuspäällikön lausunnon mukaan valitulla on monipuolisesti tehtävää tukevaa työkokemusta. Hänellä on työkyvyn ja hyvinvoinnin osaamisalueen vahva hallinta sekä liikunnan ja terveystiedon osaaminen. Hänellä on myös kokemusta tehtävään sisältyvän ensiavun opetuksesta. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hänellä on kelpoisuus haettavana olleeseen tehtävään ja hän on ansioituneempi kuin valittu hakija. Koulutuspäällikön lausunnon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole hakemuksen perusteella tehtävään vaadittua muodollista kelpoisuutta. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri sekä filosofian maisteri. Lisäksi hän on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Hänellä ei ole tehtävään vaadittuja 120 opintopisteen tai 55 opintoviikon laajuisia opetettavan osa-alueen opintoja. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita tehtävään kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Koulutuspäällikön päätöksen ja lausunnon mukaan valinta on perustunut kokonaisharkintaan, jossa on otettu huomioon hakijoiden työkokemus, koulutus sekä haastatteluissa ja rekrytointiprosessin aikana ilmenevät seikat. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksentehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa sekä päätös on lainvastainen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että koulutuspäällikkö olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin, mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Koulutuspäällikön päätös ei ole lainvastainen, eikä se ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Koulutuspäällikkö on harkintansa mukaan voinut valita koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvimmaksi arvioimansa hakijan tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteiseen tehtävään. Esittelijä esittää edellä lausuttuun, koulutuspäällikön päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuus Ammatillinen koulutus Kampus 2 Koulutuspäällikkö, Oppimisyksikkö 2-4 20.12.2024 § 6

Päätös Koulutuspäällikkö päätti valita yhteiskunta ja työelämäosaamisen, työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen, tuntiopettajan määräaikaisesti voimassa olevaan tehtävään ********** Virantoimitus alkaa 1.1.2025 lukien. Virkaan valitulle asetetaan koeaika. Päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisterilain (505/2002) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Päätöksen perustelut Yhteiskunta- ja työelämäosaamisen, työkyvyn ja hyvinvoinnin tuntiopettajan tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 25.11 -9.12.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Määräaikaisen virkasuhteisen tehtävän alkaessa sijoituspaikka on Stadin ammattiopisto, Kampus 2. Toimialajohtajan delegointipäätöksen (20.11.2019, § 100) mukaan tuntiopettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää koulutuspäällikkö. Yhteiset tutkinnon osat eli YTO-opinnot ovat kaikille aloille yhteisiä ja ovat osa perustutkintoa. Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen tuntiopettajan tehtävään kuuluu työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen opetus, ohjaus ja arviointitehtävät, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä yksilöllisten opintopolkujen laatiminen. Viran kelpoisuusvaatimukset ovat opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annettu asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) mukaiset. Hakuilmoituksessa on kuvattu tehtävässä odotettavan hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Valittavan tulee olla kiinnostunut opiskelijoiden yksilöllisistä oppimisen tarpeista ja hänellä tulee olla kykyä tukea erilaisia opiskeluvalmiuksia omaavia opiskelijoita osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Hakijalta odotetaan työkyvyn ja hyvinvoinnin osaamisalueen vahvaa hallintaa (liikunnan ja terveystiedon osaamista) sekä innostusta jakaa osaamista. Eduksi luetaan kokemus opiskelijoiden ohjauksesta ja henkilökohtaisten opintopolkujen suunnittelusta. Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Määräajassa hakemuksen jätti kaksikymmentäkahdeksan (28) hakijaa, joilla vaadittu kelpoisuus oli seitsemällätoista (17) hakijalla. Ryhmähaastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella viisi (5) hakijaa. Ryhmähaastattelu toteutettiin 13.12.2025. Yksi kutsutuista ei saapunut haastatteluun. Haastattelijoina toimivat ********** Hakemusten ja haastattelun perusteella tehtävään valittiin ********** Valittu täyttää tehtävälle asetetut opetustoimen kelpoisuusvaatimukset annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) mukaisesti. ********** Koulutuspäällikkö katsoo hakijoiden hakemusten, työkokemuksen, koulutuksen sekä haastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella, että parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen on ********** Päätös annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)