Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 18.3.2025

Oikaisuvaatimus opinto-ohjaajan ottamisesta määräajaksi

  • Diaarinumero: HEL 2021-000123
  • Esittelijä: Ville Ylikahri

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kuntalain 134 §:n nojalla hylätä Insinöörien Ammattiyhdistys r.y:n tekemän oikaisuvaatimuksen, jonka yhdistys on tehnyt Stadin ammattiopiston koulutuspäällikön 20.12.2024 tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

********** on tehnyt Insinöörien Ammattiyhdistys r.y:n puolesta yhdistyksen puheenjohtajana 3.1.2025 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Stadin ammattiopiston koulutuspäällikön (kampus 4) 20.12.2024 tekemästä päätöksestä, jolla rehtori on ottanut opinto-ohjaajan määräaikaiseen virkasuhteiseen tehtävään restonomi (AMK) ********** Stadin ammattiopiston koulutuspäällikkö (kampus 4) on antanut asiassa lausunnon. Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle. Hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegoinneista 4.12.2024 tekemään päätökseen (104 §) perustuen ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen koulutuspäällikkö. Hakuprosessista Stadin ammattiopistoon sijoitettu opinto-ohjaajan määräaikainen virkasuhteinen tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 18.11.2024–2.12.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Stadin ammattiopiston kampus 4, Myllypuron toimipaikka. Viranhaltijan tehtävänä on opiskelijoiden ohjaus opiskelupolun eri vaiheissa hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisesta ura- ja elämänsuunnitteluun ja työllistymisen tukemiseen. Hakuilmoituksessa ilmoitettiin kelpoisuusehtojen ja kielitaitovaatimuksen määräytyvän opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) 15 §:n mukaan. Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa edellytettiin kokemusta monipuolisesta ohjaustyöstä ja opintoihin hakeutumisen ohjausprosessista. Hakuilmoituksessa luettiin eduksi kokemus eri ikäisten monikulttuuristen opiskelijoiden ohjauksesta sekä pääkaupunkiseudun palveluverkostojen ja koulutusmahdollisuuksien tuntemus. Hakuilmoituksessa kuvattiin, että opinto-ohjaaja tukee osaltaan opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, hyvinvointia ja onnistuneita opiskelupolkuja. Opinto-ohjaaja työskentelee asiantuntijana Stadin ammattiopiston opotiimissä, tiimiorganisaation jäsenenä tiiviissä yhteistyössä ammatillisten opettajien ja muiden asiantuntijoiden ja tukihenkilöstön kanssa sekä eri sidosryhmien kanssa. Hakuilmoituksen mukaan keskeinen osa opinto-ohjaajan työtä ovat oppilaitoksen koulutus- ja palvelutarjonnan tunnetuksi tekeminen, koulutusneuvonta ja yhteistyö kaupungin ohjausverkostoissa. Hakuilmoituksessa kerrottiin, että työssä menestymiseen tarvitaan hyviä yhteistyötaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn tiimiorganisaatiossa, vahvaa ohjaus- ja vuorovaikutustaitojen osaamista, joustavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä sekä kehittämisorientoituneisuutta. Hakuilmoituksessa arvostettiin tuoretta opinto-ohjauksen koulutusta ja kokemusta opinto-ohjauksesta monipuolisesti eri koulutusasteilta sekä kokemusta moniammatillisesta yhteistyöstä. Lisäksi arvostettiin näyttöjä kehittämistyöstä ja hyviä työelämäyhteyksiä. Koulutuspäällikön päätöksen ja lausunnon mukaan määräajassa hakemuksen jätti 58 hakijaa. Päätöksen ja lausunnon mukaan hakemusten perusteella videohaastatteluun kutsuttiin 30 hakukriteerit täyttänyttä hakijaa, joista videohaastattelun palautti määräajassa 25 haastatteluun kutsuttua. Päätöksen ja lausunnon mukaan hakemusten ja videohaastattelujen perusteella kutsuttiin mukaan henkilökohtaiseen haastatteluun kolme hakijaa, joista yksi perui hakemuksensa. Henkilökohtaiset haastattelut pidettiin 18.12.2024. Haastattelijoina toimi kaksi Stadin ammattiopiston koulutuspäällikköä. Oikaisuvaatimuksesta Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan koulutuspäällikön tekemä päätös kumottavaksi ja päätöksen täytäntöönpano keskeytettäväksi ja kiellettäväksi. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa ja päätös on sekä lainvastainen että vastoin tarkoituksenmukaisuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Lainsäädännöstä Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päätymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 15 §:ssä säädetään opinto-ohjaajan kelpoisuudesta ammatillisessa koulutuksessa. Opinto-ohjausta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on 1) opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa säädetty ammatillisten tai yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus sekä 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset ammatillisessa opettajakorkeakoulussa tai yliopistossa suoritetut opinto-ohjaajan opinnot tai yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 19 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot; tai 2) opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 11 §:ssä säädetty kelpoisuus. Jos opinto-ohjauksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, opinto-ohjausta voi 1 momentin estämättä osana muuta opetustaan antaa myös muu asetuksen 5. luvussa tarkoitettu opettaja. Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Asian arviointi Koulutuspäällikön päätöksen mukaan valitulla on tehtävään vaadittava kelpoisuus. Hänellä on päätöksen mukaan tehtävän edellyttämä soveltuva korkeakoulututkinto sekä opettajan pedagoginen kelpoisuus ja ammatillisen opinto-ohjaajan kelpoisuus. Koulutuspäällikön lausunnon mukaan molemmilla haastatetuilla kärkihakijoilla on aiempaa kokemusta opinto-ohjaajan tehtävistä ammatillisessa koulutuksessa. Kärkihakijoita on tarkemmin kuvattu liitteenä olevassa koulutuspäällikön lausunnossa. Tehtävään valitulla on lausunnon mukaan laaja kokemus moniammatillisesta yhteistyöstä ja erityisesti huoltajayhteistyöstä. Tehtävään valitulla on koulutuspäällikön päätöksen mukaan aiempaa monipuolista opinto-ohjaajan työkokemusta toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Valitulla on päätöksen mukaan sekä kokemusta monikulttuurisesta ohjauksesta että eri ikäisten opiskelijoiden ohjauksesta, ja hän tuntee hyvin pääkaupunkiseudun palveluverkostoja sekä koulutusmahdollisuuksia. Valitulla on koulutuspäällikön päätöksen mukaan erinomainen toisen asteen sekä ammatillisen koulutusjärjestelmän tuntemus, vahvaa pedagogista ja ohjausosaamista sekä monipuoliset digitaidot. Koulutuspäällikkö on päätöksensä ja lausuntonsa mukaan katsonut hakemusten, videohaastattelujen sekä yksilöhaastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella, että parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen on tehtävään valitulla. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Viranhaltijan valinta perustuu kokonaisharkintaan. Kuten koulutuspäällikön päätöksessä ja lausunnossa on todettu, valinta on perustunut kokonaisharkintaan, jossa on otettu huomioon hakijoiden työkokemus, koulutus sekä video- ja yksilöhaastatteluissa ilmenevät seikat. Valitulla on tehtävässä vaadittava kelpoisuus, hakuilmoituksessa edellytettyä kokemusta monipuolisesta ohjauksesta ja opintoihin hakeutumisen ohjausprosessista, sekä hakuilmoituksessa eduksi luettavaksi ilmoitettuja kokemusta eri ikäisten monikulttuuristen opiskelijoiden ohjauksesta sekä pääkaupunkiseudun palveluverkostojen ja koulutusmahdollisuuksien tuntemusta. Koulutuspäälliköllä on ollut toimivalta ottaa opinto-ohjaaja määräaikaiseen virkasuhteeseen. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä ja täytäntöönpanon keskeyttämistä. Asiassa ei ole kysymys sellaisesta kuntalain 143 §:n mukaisesta päätöksestä, jonka täytäntöönpanoon ei saisi ryhtyä. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Koulutuspäällikkö on harkintansa mukaan voinut valita koulutuksen, työkokemuksen ja haastatteluissa ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella soveliaimmaksi arvioimansa hakijan opinto-ohjaajan virkasuhteiseen tehtävään. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että koulutuspäällikkö olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Esittelijä esittää edellä lausuttuun ja koulutuspäällikön päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuus Ammatillinen koulutus Kampus 4 Koulutuspäällikkö, Oppimisyksikkö 4-6 20.12.2024 § 3

Päätös Koulutuspäällikkö päätti valita kokonaisarvion perusteella opinto-ohjaajan määräaikaiseen virkasuhteiseen tehtävään ajalle 1.1.-31.12.2025 ********** Päätöksen perustelut Opinto-ohjaajan määräaikainen tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 18.11.-2.12.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Virkasuhteisen tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Stadin ammattiopisto kampus 4 Myllypuron toimipaikka. Toimialajohtajan delegointipäätöksen (4.12.2024, § 104) mukaan tuntiopettajan ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen päättää koulutuspäällikkö. Opinto-ohjaajan tehtävänä on opiskelijoiden ohjaus opiskelupolun eri vaiheissa hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisesta ura- ja elämänsuunnitteluun ja työllistymisen tukemiseen. Lisäksi tuet osaltasi opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, hyvinvointia ja onnistuneita opiskelupolkuja. Tehtävään kuuluu toimiminen asiantuntijana Stadin ammattiopiston opotiimissä sekä tiimiorganisaation jäsenenä tiiviissä yhteistyössä ammatillisten opettajien ja muiden asiantuntijoiden ja tukihenkilöstön kanssa sekä eri sidosryhmien kanssa. Oppilaitoksen koulutus- ja palvelutarjonnan tunnetuksi tekeminen, koulutusneuvonta ja yhteistyö kaupungin ohjausverkostoissa ovat keskeinen osa opinto-ohjaajan työtä. Opinto-ohjaajan tehtävän kelpoisuusehdot ja kielitaitovaatimus määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) 15 §:n mukaan. Hakuilmoituksessa olemme kertoneet tehtävässä edellytettävän kokemusta monipuolisesta ohjaustyöstä ja opintoihin hakeutumisen ohjausprosessista. Työssä menestyäkseen tarvitaan hyviä yhteistyötaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn tiimiorganisaatiossa ja vahvaa ohjaus- ja vuorovaikutustaitojen osaamista. Tehtävässä tarvitaan myös joustavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä sekä kehittämisorientoituneisuutta. Edellytimme myös sujuvaa toimintaa digitaalisissa ympäristöissä ja halua osallistua hakeutumisen tekniseen kehittämiseen. Hakuilmoituksessa olemme kertoneet, että arvostamme tuoretta opinto-ohjauksen koulutusta ja kokemusta opinto-ohjauksesta monipuolisesti eri koulutusasteilta sekä moniammatillisesta yhteistyöstä. Arvostamme myös näyttöjä kehittämistyöstä ja hyviä työelämäyhteyksiä. Lisäksi olemme ilmoittaneet eduksi kokemuksen eri ikäisten monikulttuuristen opiskelijoiden ohjauksesta sekä pääkaupunkiseudun palveluverkostojen ja koulutusmahdollisuuksien tuntemuksen. Määräajassa hakemuksen jätti 58 hakijaa. Hakemusten perusteella videohaastatteluun kutsuttiin 30 hakukriteerit täyttänyttä hakijaa. Videohaastattelun palautti määräajassa 25 haastatteluun kutsuttua. Henkilökohtaiseen haastatteluun kutsuttiin hakemusten ja videohaastattelujen perusteella kolme hakijaa, jotka kutsuttiin henkilökohtaisin yksilöhaastatteluihin 18.12.2024. Yksi hakija perui hakemuksensa. Haastattelijoina toimivat ********** Koulutuspäällikkö katsoo hakemusten, videohaastattelujen sekä yksilöhaastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella, että parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen on ********** ********** ********** Päätös annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)