Kasvatus- ja koulutuslautakunta · 4.2.2025
Toimivallan siirtäminen viranhaltijoille kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille seuraavasti: 1. Seuraavat viranhaltijat päättävät toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita, kun irtaimen omaisuuden arvo on enintään toimialajohtaja 50 000 euroa palvelukokonaisuuden johtaja 10 000 euroa yhteisten palvelujen johtaja 10 000 euroa 2. Palvelukokonaisuuden johtaja päättää oman palvelukokonaisuutensa osalta - huonetilojen vuokralle ottamisesta kaupunkiympäristön toimialan kautta - tuntiperusteisesta tai kausiluonteisesta huonetilojen vuokralle ottamisesta, kun sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 100 000 euroa. 3. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:n mukaista ratkaisuvaltaa asiakirjan antamisessa käyttää palvelukokonaisuuden johtaja oman palvelukokonaisuutensa osalta ja yhteisten palvelujen johtaja yhteisten palvelujen osalta. Mikäli asia koskee useampaa kuin yhtä yllä mainituista, käyttää ratkaisuvaltaa toimialajohtaja. 4. Perusopetuksen vapaa-ajan palvelun päällikkö päättää perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä kulloinkin voimassa olevien maksuvapautusperusteiden mukaisesti. 5. Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston rehtori ja ruotsinkielisen työväenopiston rehtori päättävät kurssimaksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä oman opistonsa osalta kulloinkin voimassa olevien maksuvapautusperusteiden mukaisesti. 6. Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta 6.1 Suomen ja muun kuin ruotsinkielisen yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisena toimii kaupunkitasoisesti yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksesta ja valvonnasta vastaavan palvelun päällikkö, joka - suorittaa varhaiskasvatuslain 44 a §:n ja 55 §:n mukaisen tarkastuskäynnin yksityisen palveluntuottajan varhaiskasvatuksen toimipaikassa - päättää yksityisen palveluntuottajan harjoittaman perhepäivähoidon osalta varhaiskasvatuslain 44 e §:n mukaisten varhaiskasvatukselle asetettujen vaatimusten täyttymisestä - antaa varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaisen huomautuksen yksityisen varhaiskasvatuksen järjestäjälle tai yksityisen palveluntuottajan toiminnasta vastaavalle vastuuhenkilölle vastaisen toiminnan varalle - antaa varhaiskasvatuslain 58 §:n mukaisen määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta yksityiselle palveluntuottajalle, kun määräyksen tehosteena ei ole hallintopakkoa. Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa edellä mainitun määräyksen, kun määräyksen tehosteena on hallintopakko. yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauksesta ja valvonnasta vastaavan palvelun palveluvastaava, joka - suorittaa varhaiskasvatuslain 44 a §:n ja 55 §:n mukaisen tarkastuskäynnin yksityisen palveluntuottajan varhaiskasvatuksen toimipaikassa 6.2 Ruotsinkielisen yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisena toimii ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen päällikkö/chef för småbarnspedagogiken, joka - suorittaa varhaiskasvatuslain 44 a §:n ja 55 §:n mukaisen tarkastuskäynnin yksityisen palveluntuottajan varhaiskasvatuksen toimipaikassa - päättää yksityisen palveluntuottajan harjoittaman perhepäivähoidon osalta varhaiskasvatuslain 44 e §:n mukaisten varhaiskasvatukselle asetettujen vaatimusten täyttymisestä - antaa varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaisen huomautuksen yksityisenvarhaiskasvatuksen järjestäjälle tai yksityisen palveluntuottajan toiminnasta vastaavalle vastuuhenkilölle vastaisen toiminnan varalle - antaa varhaiskasvatuslain 58 §:n mukaisen määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta yksityiselle palveluntuottajalle, kun määräyksen tehosteena ei ole hallintopakkoa. Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa edellä mainitun määräyksen, kun määräyksen tehosteena on hallintopakko. 7. Hallintopäällikkö päättää oppilaiden ja opiskelijoiden tapaturman hoitoa koskevan edun myöntämisestä, kun edun määrä on enintään 5 000 euroa. 8. Talous- ja suunnittelujohtaja päättää perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan palveluntuottajien sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vahvistamien avustusperiaatteiden mukaisesti sekä palveluntuottajakohtaisista avustusten maksatuksista. 9. Varhaiskasvatusjohtaja ja ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja päättävät kumpikin oman palvelukokonaisuutensa osalta korvauksista, jotka peritään ulkokuntalaisen kotikunnalta ulkokuntalaisen käyttäessä Helsingin kaupungin varhaiskasvatuspalveluja. Korvaukset päätetään kirjanpitotietojen pohjalta laskettujen todellisten kustannusten mukaisesti. 10. Palvelukokonaisuuden johtaja päättää viranhaltijat, jotka palvelukokonaisuuden osalta edustavat kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa alaikäisten henkilöiden rikosasioiden sovitteluissa, sopivat sovittelusopimuksen ehdoista sekä vahingonkorvauksesta ja työkorvauksesta 5 000 euroon saakka. 11. Ammatillisen koulutuksen päällikkö, joka toimii Stadin ammattiopiston johtavana rehtorina, päättää muiden kuin oppivelvollisuuslaissa tarkoitettujen oppivelvollisten osalta korkeintaan kolmen kuukauden määräaikaisesta erottamisesta. Tämä päätös kumoaa kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen 11.6.2024 § 131.
Ehdotukset
Palautusehdotus
Antti Vainionpää: Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä päätösehdotuksen esityksen mukaisesti lukuunottamatta kohtaa 31. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää kohdan 31 palauttaa esityksen uudelleenvalmisteluun, niin että koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin vastaisi päätöksestä erottaa oppilas. Perustelu vastaehdotukselle ja kohdan 31 muuttamiselle: Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 9 luvun 93 §:n 1 momentin mukaan määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain valmisteluasiakirjoissa perustellaan monijäseninen toimielimen merkityksellisyyttä deliberatiivisen, moniäänisen ja demokraattisen päätöksenteon mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi. Myös yhteisesti jaettu vastuu ja velvollisuus auttavat niin rehtoria kuin kouluyhteisöä yhteisönä vastaamaan sellaisiin haastaviin tilanteisiin kuin oppilaan määräaikainen erottaminen.
Ehdottaja: · Kannattajat: Sami Säynevirta
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 11
- Ei 2
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Antti Vainionpään vastaehdotuksen äänin 11-2. Antti Vainionpää jätti päätöksestä eriävän mielipiteen seuraavin perusteluin: Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 9 luvun 93 §:n 1 momentin mukaan määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain valmisteluasiakirjoissa perustellaan monijäseninen toimielimen merkityksellisyyttä deliberatiivisen, moniäänisen ja demokraattisen päätöksenteon mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi. Myös yhteisesti jaettu vastuu ja velvollisuus auttavat niin rehtoria kuin kouluyhteisöä yhteisönä vastaamaan sellaisiin haastaviin tilanteisiin kuin oppilaan määräaikainen erottaminen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 3 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 3 | 0 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 2 | 2 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Johanna LaisaariSDP | Jaa |
| Markku RantahalvariSDP | Jaa |
| Jussi ChydeniusVIHR | Jaa |
| Mari HolopainenVIHR | Jaa |
| Ozan YanarVIHR | Jaa |
| Nora GrotenfeltRKP | Jaa |
| Mirita SaxbergKOK | Jaa |
| Ted ApterKOK | Jaa |
| Veli-Pekka DufvaKOK | Jaa |
| Antti Vainionpää | Ei |
| Marko Hamilo | Jaa |
| Ossi Määttä | Jaa |
| Sami Säynevirta | Ei |
Asiakirjan teksti
Käsittely
Palautusehdotus: Antti Vainionpää: Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä päätösehdotuksen esityksen mukaisesti lukuunottamatta kohtaa 31. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää kohdan 31 palauttaa esityksen uudelleenvalmisteluun, niin että koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin vastaisi päätöksestä erottaa oppilas. Perustelu vastaehdotukselle ja kohdan 31 muuttamiselle: Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 9 luvun 93 §:n 1 momentin mukaan määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain valmisteluasiakirjoissa perustellaan monijäseninen toimielimen merkityksellisyyttä deliberatiivisen, moniäänisen ja demokraattisen päätöksenteon mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi. Myös yhteisesti jaettu vastuu ja velvollisuus auttavat niin rehtoria kuin kouluyhteisöä yhteisönä vastaamaan sellaisiin haastaviin tilanteisiin kuin oppilaan määräaikainen erottaminen. Kannattaja: Sami Säynevirta 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä päätösehdotuksen esityksen mukaisesti lukuunottamatta kohtaa 31. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää kohdan 31 palauttaa esityksen uudelleenvalmisteluun, niin että koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin vastaisi päätöksestä erottaa oppilas. Perustelu vastaehdotukselle ja kohdan 31 muuttamiselle: Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 9 luvun 93 §:n 1 momentin mukaan määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain valmisteluasiakirjoissa perustellaan monijäseninen toimielimen merkityksellisyyttä deliberatiivisen, moniäänisen ja demokraattisen päätöksenteon mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi. Myös yhteisesti jaettu vastuu ja velvollisuus auttavat niin rehtoria kuin kouluyhteisöä yhteisönä vastaamaan sellaisiin haastaviin tilanteisiin kuin oppilaan määräaikainen erottaminen. Jaa-äänet: 11 Ted Apter, Jussi Chydenius, Veli-Pekka Dufva, Nora Grotenfelt, Marko Hamilo, Mari Holopainen, Johanna Laisaari, Ossi Määttä, Markku Rantahalvari, Mirita Saxberg, Ozan Yanar Ei-äänet: 2 Sami Säynevirta, Antti Vainionpää Tyhjä: 0 Poissa: 0 Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Antti Vainionpään vastaehdotuksen äänin 11-2. Antti Vainionpää jätti päätöksestä eriävän mielipiteen seuraavin perusteluin: Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 9 luvun 93 §:n 1 momentin mukaan määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain valmisteluasiakirjoissa perustellaan monijäseninen toimielimen merkityksellisyyttä deliberatiivisen, moniäänisen ja demokraattisen päätöksenteon mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi. Myös yhteisesti jaettu vastuu ja velvollisuus auttavat niin rehtoria kuin kouluyhteisöä yhteisönä vastaamaan sellaisiin haastaviin tilanteisiin kuin oppilaan määräaikainen erottaminen. Koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin tulisi olla ensisijainen toimielin, jolla on oikeus erottaa määräaikaisesti oppilas.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Delegointipäätökseen tehtävät muutokset Delegointipäätöstä ehdotetaan muutettavaksi kohtien 4. ja 11 osalta. Muilta osin delegointipäätös säilyy ennallaan. Kohdan 4. osalta voimassa olevaa delegointipäätöstä muutetaan siten, että päätösvalta perusopetuslain mukaisista aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista vapauttamisessa on asiakasmaksupäällikön sijasta perusopetuksen vapaa-ajan palvelun päälliköllä. Kohdan 11. osalta tarkennetaan ammatillisen koulutuksen päällikön eli Stadin ammattiopiston johtavan rehtorin toimivaltaa siten, että hän päättää muiden kuin oppivelvollisuuslaissa tarkoitettujen oppivelvollisten osalta korkeintaan kolmen kuukauden määräaikaisesta erottamisesta. Perustelut delegointeihin 1.-11. 1. Irtaimen omaisuuden luovuttaminen Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty toimialalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunginhallitus päätti 12.6.2017 (§ 661) vahvistaa kasvatus- ja koulutuslautakunnalle hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdassa määritellyn yleistoimivallan siten, että toimialalautakunta tai sen määräämä päättää toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta lukuun ottamatta osakkeita, kun irtaimen omaisuuden arvo on enintään 50 000 euroa. Irtaimena omaisuutena luovutetaan muun muassa käytöstä poistettua kalustoa ja muita vastaavia hyödykkeitä. 2. Huonetilojen vuokralle ottaminen Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 7 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, lautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa huonetilojen vuokralle ottamisesta. Kaupunginhallitus päätti 12.6.2017 (§ 661), että toimialalautakunta tai sen määräämä päättää tuntiperusteisesta tai kausiluonteisesta huonetilojen vuokralle ottamisesta, kun sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 100 000 euroa. Toimialan varsinainen huonetilojen vuokralle ottaminen tapahtuu keskitetysti kaupunkiympäristön toimialan kautta, jolloin esityksessä palvelukokonaisuuden johtaja päättää vuokralle ottamisesta sisäisessä vuokrauksessa oman palvelukokonaisuutensa osalta. Lisäksi palvelukokonaisuuden johtajalle esitetään siirrettäväksi toimivaltaa tuntiperusteisessa tai kausiluonteisessa vuokrauksessa oman palvelukokonaisuutensa osalta. Vuokraustarvetta voi esiintyä muun muassa perusopetuksessa tilapäisen lisätilan tarpeena. 3. Asiakirjan antamisesta päättäminen Hallintosäännön 24 luvun 3 §:n mukaan toimielin voi siirtää viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:ssä tarkoitettua asiakirjan antamista koskevaa ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten. 4. Perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksusta vapauttaminen Hallintosäännön 10 luvun 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta. Toimialalla 1.1.2025 voimaan tulleen organisaatiomuutoksen myötä aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut hoidetaan perusopetuksen vapaa-ajan palveluissa. On tarkoituksenmukaista, että aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuvapautuksesta päättää vapaa-ajan palvelun päällikkö. 5. Suomen- ja ruotsinkielisen työväenopiston kurssimaksun alentaminen tai perimättä jättäminen Hallintosäännön 10 luvun 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta. Kurssimaksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä päättäminen on tarkoituksenmukaisinta olla työväenopiston rehtorina toimivalla henkilöllä. 6. Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Hallintosäännön 15 luvun 1 § 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjille säädetyistä tehtävistä sekä kunnalle säädetyistä varhaiskasvatuksen valvontatehtävistä. Yksityisellä varhaiskasvatuksella tarkoitetaan varhaiskasvatusta, jonka yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö taikka julkisyhteisön perustama liikeyritys tuottaa korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Yksityinen palveluntuottaja vastaa siitä, että sopimuksen tai hallintopäätöksen perusteella asiakkaalle järjestettävä palvelukokonaisuus täyttää sille asetetut vaatimukset. Yksityisen lasten varhaiskasvatuksen osalta varhaiskasvatuslain 52 §:n mukaisia valvontaviranomaisia ovat yksityisen palveluntuottajan järjestämän ja tuottaman varhaiskasvatuksen osalta aluehallintovirasto, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä kasvatus- ja koulutuslautakunta tai sen määräämä viranhaltija. Lautakunnan ja viranhaltijoiden välisen toimivaltajaon järjestämiseksi on tarkoituksenmukaista, että lautakunnan toimivaltaa siirretään viranhaltijoille tarkastuskäyntien, huomautuksen antamisen ja yksityisen palveluntuottajan edellytysten täyttymisen osalta. Hallintopakolla tarkoitetaan viranomaisen määräyksen tehosteena käyttämää pakkoa sitä kohtaan, joka ei noudata lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä. Se on hallinnollinen keino velvoitetun pakottamiseksi tekemään jotain tai olemaan tekemättä jotain. Toiminta voidaan keskeyttää tai kieltää. Määräyksen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakko tai uhka, että toiminta keskeytetään tai kielletään. Hallintopakon käyttäminen on vain lautakunnan toimivallassa. 7. Oppilaiden ja opiskelijoiden tapaturman hoitoa koskevan edun myöntäminen Hallintosäännön 15 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää oppilaiden ja opiskelijoiden tapaturman hoitoa koskevan edun myöntämisestä. Hallintopäällikkö päättää vahingonkorvauksesta (Taj 21.5.2017 § 23) enintään 5 000 euroon asti Stadin ammatti- ja aikuisopistoa lukuun ottamatta, joten on tarkoituksenmukaista, että hän päättää myös oppilaiden ja opiskelijoiden tapaturman hoitoa koskevan edun myöntämisestä koko toimialan osalta. 8. Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustukset Hallintosäännön 10 luvun 1 § 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta. Lautakunta päättää vuosittain perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät. Samalla lautakunta on päättänyt viranhaltijan, joka päättää palveluntuottajien sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vahvistamien avustusperiaatteiden mukaisesti sekä avustusten maksatuksista. On tarkoituksenmukaista, että toimivalta tältä osin siirretään viranhaltijalle toistaiseksi. 9. Hallintosäännön 10 luvun 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta. Toimiala antaa ulkokuntalaisille mm. päiväkotihoidon, perhepäivähoidon ja vammaisten koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan palveluja. Esiopetuksesta ei peritä korvausta, mutta sen lisäksi annettavasta varhaiskasvatuksesta peritään korvaus. 10. Hallintosäännön 10 luvun 1 § 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakuntaomalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialallekohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta. Kaupunginlakimies antoi 13.9.2017 (§ 125) alaikäisten rikosasioiden sovittelua koskevan toimintaohjeen. Sovittelulla on havaittu olevan useita myönteisiä vaikutuksia, joten sen käyttäminen mahdollisuuksien mukaan on perusteltua. Sovittelu vähentää uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä. Lisäksi se edistää kansalaisten osallisuutta ja parantaa yhteiskuntarauhaa. Erityisesti nuorille rikoksentekijöille sovittelu on hyvä ja toimiva keino ennaltaehkäistä mahdollisia tulevia rikoksia. Toimivallan siirtäminen turvaa sovittelun joustavan toteutumisen alaikäisten rikosasioiden sovittelun osalta. 11. Stadin ammattiopiston opiskelijan määräaikainen erottaminen Hallintosäännön 15 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muuten säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää muista koulutuksen järjestäjille säädetyistä tehtävistä sekä hyväksyy perusteet, joiden mukaan muu viranomainen päättää mainituista asioista. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 9 luvun 93 §:n 1 momentin mukaan määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Samassa kohdassa säädetään lisäksi, että muiden kuin oppivelvollisuuslaissa tarkoitettujen oppivelvollisten korkeintaan kolmen kuukauden määräaikaisesta erottamisesta voi koulutuksen järjestäjän niin päättäessä päättää rehtori. Lakimuutos on tullut voimaan 1.8.2022 ja johtui oppivelvollisuuslain voimaantulosta. Tällä hetkellä voimassa olevan delegointipäätöksen muotoilu ei vastaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain uutta muotoilua. Nykyisen muotoilun mukaan ammatillisen koulutuksen päällikkö päättäisi kaikkien opiskelijoiden kohdalla enintään kolmen kuukauden määräaikaisesta erottamisesta. Muotoilua on syytä tarkentaa siten, että ammatillisen koulutuksen päällikkö, joka toimii Stadin ammattiopiston johtavana rehtorina päättää ainoastaan muiden kuin oppivelvollisuuslaissa tarkoitettujen oppivelvollisten korkeintaan kolmen kuukauden määräaikaisesta erottamisesta.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 21.01.2025 § 6
Päätös Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle. Käsittely Pöydällepanoehdotus: Antti Vainionpää: ehdotan, että pöydätään. Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)