Kunnanvaltuusto · 19.10.2026
Osavuosikatsaus 2/2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Hallitus 5.10.2026, 180 §
Päätösehdotus
Hallitus antaa osavuosikatsauksen 2/2026 tiedoksi valtuustolle. Osavuosikatsaus 2/2026 on pykälän liitteenä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kunnanhallitus, 5.10.2026
Hallintosääntö 94 §, kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Talouden seurantaa raportoidaan kuukausittain lautakunnille ja hallitukselle. Kuukausiraportit laitetaan myös kaikkien luottamushenkilöiden Teams-työtilaan luettavaksi. Kaikkien luottamushenkilöiden työtilaan kuuluvat valtuutetut, ryhmien muutama ensimmäinen varavaltuutettu, lautakuntien jäsenet ja varajäsenet. Hallitus saa lisäksi ennen kokousta tiedokseen avoimen kauden talousraportin. Kahdesti vuodessa tehdään osavuosikatsaus. Se tehdään huhtikuun lopun ja elokuun lopun tilanteista. Osavuosikatsaukset sisältävät myös konserniyhtiöiden raportit. Osavuosikatsaukset annetaan tiedoksi valtuustolle. Palvelualueet ja vastuualueet seuraavat käyttösuunnitelmien toteutumista säännöllisesti. Seuranta koskee sekä tavoitteita että määrärahoja. Uutena osavuosikatsaukseen on otettu vastuualueittainen toteuma-arvio. Sen perusteella on tehty ennuste koko kunnan talouden toteutumaksi. Samoja arvioita käytetään myös marraskuussa valtuuston hyväksyttäväksi tulevan muutostalousarvion tietoina. Osavuosikatsaus 2/206 sisältää väestön muutostiedot toiminnan ja talouden oleelliset tapahtumat talouden toteuma ja toteuma-arvio koko vuoden tuloista ja menoista muutostalousarvioon tulevat esitykset vakauttamisen toimien etenemisen raportin Esittelijä Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, [poistettu] Hallitus saa tiedokseen osavuosikatsauksen 2/2026. Osavuosikatsaus on liitetty pykälän liitteeksi. Hallitus antaa osavuosikatsauksen 2/2026 tiedoksi valtuustolle. Hyväksyttiin.