Kunnanvaltuusto · 26.5.2025

Arviointikertomus 2024

  • Diaarinumero: HMKDno-2024-362

Päätös

Hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Kuvaus

Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi arviointikertomuksen 2024. Vuoden 2024 arviointikertomus luovutettiin valtuuston puheenjohtaja Maarit Lepistölle 16.5.2025.

Päätösehdotus

Valtuusto merkitsee vuoden 2024 arviointikertomuksen tiedokseen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Tarkastuslautakunta, 13.5.2025

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Hämeenkyrön tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2024 arviointikertomusta kokouksissaan loppuvuoden 2024 ja alkuvuoden 2025 ajan. Tarkastuslautakunta valmistelee loppuun vuoden 2024 arviointikertomuksen, jonka jälkeen hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle erillisessä tilaisuudessa perjantaina 16.5.2025. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024 merkitään tiedoksi. Tarkastuslautakunta valmisteli loppuun vuoden 2024 arviointikertomuksen, jonka jälkeen hyväksyi ja allekirjoitti sen. Arviointikertomus luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle erillisessä tilaisuudessa perjantaina 16.5.2025. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024 merkitään tiedoksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja