Kunnanhallitus · 25.5.2026

Varhaiskasvatus, apulaisjohtajien virkojen lakkauttamiset 2026

  • Diaarinumero: HMKDno-2026-224
  • Esittelijä: Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Kuvaus

Hallitus päätti kokouksessaan 8.9.2025 § 166 käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) 4 §:n mukaisen yhteistoimintamenettelyn, joka koskee koko kunnan henkilöstöä talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2026, 2027 ja 2028. Neuvottelut aloitettiin 15.9.2025. Yhteistoimintaneuvottelujen viimeisen kokouksen 29.10.2025 pöytäkirjan liitteenä 1 on yhteenveto neuvottelujen kulusta ja työnantajan esityksistä. Yhtenä toimenpiteenä on kirjaus, jonka mukaan päiväkodin apulaisjohtajien virat lakkautetaan toimintakauden 2025–2026 päättymiseen mennessä. Henkilöstölle tarjotaan varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviä, joihin sisältyy hallinnollisia tehtäviä ja päiväkodin johtajan sijaistamista. Kuntalain mukaan § 87 Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. § 88 Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin. Hallintosäännön § 67 mukaan hallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

Päätösehdotus

Hallitus lakkauttaa päiväkotien apulaisjohtajien virat 31.7.2026.

Alkuperäinen asiakirja