Kunnanhallitus · 31.3.2025
Tilinpäätös 2024
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on tilintarkastuksen jälkeen saatettava tilinpäätös valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä (Kuntalaki 113 §). Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset tiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kunnan on laadittava myös konsernitilinpäätös (Kuntalaki § 114). Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhtiöiden taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa (Kuntalaki § 115). Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Tuloslaskelma tilikauden alijäämä 200 000 euroa ulkoiset toimintatuotot 8,6 milj.euroa ulkoiset menot 35,3 milj.euroa toimintakate 26 milj.euroa verotulot 24,5 milj.euroa valtionosuudet 8 milj.euroa vuosikate 5,4 milj.euroa Talousarvion toteutuminen verotulot ylittivät talousarvion, toteutumisprosentti 102,6 valtionosuuksien toteutumisprosentti oli 98,4 käyttötalouden tulot 15 milj. euroa, toteutumisprosentti 103,2 käyttötalousmenot 42 milj. euroa, toteutumisprosentti 102 nettomenot 26,7 milj. euroa, toteutumisprosentti 101,4 Investoinnit Investointimenot 4,4 milj. euroa ja tulot 159 000 euroa. Investoinnit netto 4,2 milj. euroa. Tase Lainamäärä vuoden lopussa 37 milj euroa, 3 572 euroa/asukas. Konsernin lainamäärä 48 milj euroa, 5 310 euroa/asukas. Tuloskommentti Tilikauden tulos ei ole koskaan hyvä, kun se on alijäämäinen. Vaikka vuoden lopussa taseessa on kertynyttä ylijäämää 4,2 milj. euroa, niin se ei riitä kattamaan alijäämäisiksi suunniteltuja tulevia vuosia.
Päätösehdotus
Hallitus hyväksyy ja allekirjoittaa kunnan tilinpäätöksen vuodelta 2024 ja antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi esittää valtuustolle, että tilikauden ylijäämä siirretään taseen edellisten kausien ylijäämätilille oikeuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen teksti- ja numero-osassa mahdollisesti olevien virheiden korjaukset ja tarvittavat tekstitäydennykset.