Kunnanhallitus · 28.9.2026

Euran kunnan vuoden 2027 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2028-2029

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall 28.09.2026 § 236 268/02.02.00/2026 Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä [poistettu]. Talousjohtaja esittelee kokouksessa talousarvion laadinnan tilannetta esittelemällä ensimmäiset laskelmat vuoden 2027 talousarviosta, syyskuussa julkaistun verotuloennusteen sekä tilannekatsauksen vuoden 2026 toteumaan. Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus antaa edellä olevan ohjeistuksen palvelualueille vuoden 2027 talousarvion teknistä laadintaa varten. Lisäksi kunnanhallitus antaa talousarvion laadintaan seuraavan raamin: - Talousarvio vuodelle 2027 tulee laatia menojen ja tulojen osalta enintään 1 380 000 alijäämäiseksi huomioimatta mahdollisia veronkorotusten vaikutusta Taloussuunnitelmat vuosille 2028-2029 tulee laatia niin, että talousarvio alijäämä pienenee ja viimeistään vuonna 2031 saavutetaan tasapaino, lisäksi suunnitelma vuosien laadinnassa tulee huomioida syksyn 2026 aikana tehtyjen sivistyspalveluiden palveluverkkopäätösten vaikutukset. Valtuustoon nähden sitovia määrärahoja ovat palvelualueiden toimintatuotot ja toimintakulut. Lisäksi: Ulkoisten erien osalta - Kuntajohtamisen ja elinvoimapalveluiden palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 900 000 euroa ja toimintakulujen enintään 3 635 000 euroa tai toimintakatteen enintään 2 735 000 euroa alijäämäinen. - Talous- ja hallintopalveluiden palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 315 000 euroa ja toimintakulujen enintään 3 080 000 euroa tai toimintakatteen enintään 2 765 000 negatiivinen. - Sivistyksen palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 1 400 000 euroa ja toimintakulujen enintään 20 990 000 euroa tai toimintakatteen enintään 19 590 000 negatiivinen. - Teknisen palvelualueen toimintatuottojen tulee olla vähintään 5 700 000 euroa ja toimintakulujen enintään 12 770 000 euroa tai toimintakatteen enintään 7 070 000 negatiivinen. - Investointitaso tulee pitää maltillisena ja investointisuunnitelmassa tulee huomioida sivistyksen palveluverkkoon liittyvät päätökset. - Euran kuntakonsernin tytäryritysten tulee huomioida talousarvioita laatiessaan, että talousarvio sisältää toimet, joilla yhtiön vuoden 2027 tulos tulee olemaan vähintään 0 tai mieluiten ylijäämäinen ja ennakoidut vaikutukset kunnan talousarvioon tulee esittää syyskuun aikana kuntakonsernin johdolle.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee talousarvion laadinnan tilanteen tiedokseen ja ohjeistaa jatkovalmistelua.

Alkuperäinen asiakirja