Kunnanhallitus · 3.11.2025
Polku Tieraan, neuvotteluiden käynnistäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall 03.11.2025 § 323 245/00.04.02/2025 Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Lauri Ämmälä [poistettu]. Osana Polku Tieraan neuvotteluita kunnanhallitus päätti 1.9.2025 §246 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut KVTES ICT-alan ammattitehtävät 1ICT60 palkkaryhmään kuuluvien henkilöiden ja heidän edustajiensa kanssa, koska tehtyjen selvitysten perusteella tunnistettiin tarve oleellisille tehtävänkuvien muutoksille sekä henkilöstöresurssoinnin vähentämiselle Euran omassa organisaatiossa, mikäli päädytään merkittävästi ulkostamaan ICT-toimintoja Kuntien Tieralle. Neuvotteluissa työnantaja esitti kolme erilaista skenaariota Oman toiminnan kehittäminen ICT:n ulkoistaminen Kuntien Tieralle ilman liikkeen luovutusta ICT:n ulkoistaminen Kuntien tieralle liikkeenluovutuksella Yhteistoimintaneuvotteluiden pohjalta työnantajan edustajat laativat esityksen niistä edellytyksistä, joilla ICT-palveluita voidaan kehittää omana toimintana ilman henkilöstövähennyksiä. Keskeisiksi omaa toimintaa kehittäviksi toimiksi listattiin: Omasta palvelinsalista luopuminen ja siirtyminen ulkoisen kumppanin tuottamaan kapasiteettipalveluun/palvelinsaliin. Tällöin tietohallinnon tulee laatia suunnitelma konesalin siirrosta, migraatiosta, kapasiteetin tarpeesta sekä työnjaosta ulkoisten kumppanien kanssa, sekä selvittää mitä muutoksia tarvitaan nykyiseen kumppaniverkkoon. Yhteistoimintaneuvotteluissa tietohallinnon edustajat toivat esille, että keväällä yhdessä Kuntien Tieran kanssa tehty selvitys sisältää oleellisia virheitä/puutteita ja tästä syystä sovittiin, että tietohallintopäällikkö käy vielä neuvottelut Kuntien Tieran sekä muiden ulkoisten konesalitoimijoiden kanssa ja tekee esityksen kunnan johdolle mahdollisesta ratkaisusta. Tietohallinto keskitetään yhteen yksikköön talous- ja hallintopalvelualueelle ja tietohallinto muodostaa oman vastuualueensa. Kaikki tietohallinto- ja ICT-toiminnot keskitetään tähän yksikköön, joita ovat mm. hankinnat, budjetointi- ja talouden seuranta, tietosuoja- ja tietoturva, järjestelmälistaukset, suunnitelmien laadinta- ja koordinointi. Toimintaa seurataan ja mitataan sekä kehitetään saatujen havaintojen pohjalta. Tietohallintopäällikön tehtävänkuvaa tarkistetaan siten, että tietohallintopäällikkö on tietohallinnon vastuualuepäällikkö ja toimii muun tietohallintohenkilöstön esihenkilönä. Tietohallintopäälliköllä on budjettivastuu koko kunnan ICT-toiminnoista ja hän laati tarkennetut tehtävänkuvat, joilla osaltaan varmistetaan ICT-toimintojen jatkuvuus henkilöstöriippumattomasti. IT-asiantuntijoiden tehtäväkuvat tarkistetaan siten, että henkilöriskiä voidaan pienentää mm. työtehtäviä yhdistelemällä. Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kankaanranta
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen talousjohtajan aloittamat sopimusneuvottelut Kuntien Tiera Oy:n kanssa.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää: - että tietohallintoa kehitetään nykyisen ICT-henkilöstön voimin yhteistoimintaneuvotteluissa sovittujen periaatteiden mukaisesti. - osaltaan avata Kuntien Tieran kanssa käydyt sopimusneuvottelut uudelleen ja velvoittaa tietohallintopäällikön sopimaan tarpeelliset taustatietojen päivityksen Tieran edustajan kanssa, sekä pyytämään vertailevat tarjoukset/kustannusarviot markkinoilla toimivilta toimijoilta. Palvelinkokonaisuuden osalta kunnanhallitukselle tulee toimittaa joulukuun 15. päivän kokoukseen mennessä sopimukset hyväksyttäväksi, niin että päätettävä kumppanuus astuu voimaan vielä vuoden 2025 aikana. Tietohallinnon uudet tehtävänkuvat sekä ensimmäinen versio ns. ICT-tiekartasta tulee toimittaa kunnanhallitukselle tiedoksi maaliskuun aikana. Osana tiekarttatyötä tulee tuottaa ns. kypsyysanalyysi Euran kunnan ICT-ympäristöstä. Tehtävänkuvissa on huolehdittava ICT-palveluiden jatkuvuuden turvaamisesta, kaikissa olosuhteissa. Tiekartassa tulee esittää ne keskeiset toimet, millä Euran kunnan tietohallinnon palveluita kehitetään tulevaisuudessa. Tiekartta tulee laatia 5–10 vuoden aikaperspektiiville. Lisäksi kunnanhallitus velvoittaa talousjohtajan laatimaan tietohallintopäällikön tehtävänkuvan päivityksen sekä huolehtimaan tarvittavista muutoksista hallintosääntöön sen päivityksen yhteydessä, mutta viimeistään kesään 2026 mennessä.