Valtuusto · 18.5.2026

Vuoden 2025 arviointikertomus

  • Diaarinumero: 653/00.03.00/2026
  • Esittelijä: Tarkastuslautakunta

Päätös

Valtuusto: Tarkastuslautakunnan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Valtuusto 1 merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2025, 2 velvoittaa kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä ja 3 antaa kaupunginhallituksen tehtäväksi otettavaksi huomioon seuraavassa talousarviovalmistelussa ja tilinpäätöksen laadinnassa arviointikertomuksessa tehdyt havainnot.

Käsittely

Valtuuston puheenjohtaja Hyrkkö ehdotti, että tämä asia ja kaksi seuraavaa asiaa keskustellaan yhteisesti ja päätöksenteko tehdään kunkin asian osalta erikseen ja edelleen, että ensin puheenvuoron pitää tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja sitten esittelypuheenvuoron pitää taloussuunnittelujohtaja ja sen jälkeen ryhmäpuheenvuorot. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan käsittelyjärjestysehdotuksen.

Selostus

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuustolle kultakin vuodelta annettava arviointikertomus sisältää tarkastuslautakunnan arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomus luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle 4.5.2026 ja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa 18.5.2026.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Tarkastuslautakunta 29.04.2026 § 52

Päätösehdotus Esittelijä Kaupunginreviisori Ala-Aho Virpi Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2025 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että 1 Valtuusto merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2025, 2 velvoittaa kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä ja 3 antaa kaupunginhallituksen tehtäväksi otettavaksi huomioon seuraavassa talousarviovalmistelussa ja tilinpäätöksen laadinnassa arviointikertomuksessa tehdyt havainnot. Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen yksimielisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)