Tekninen lautakunta · 23.4.2025

Tiekuntien avustusten jakaminen vuonna 2025

  • Diaarinumero: 397/02.05.02/2025
  • Esittelijä: Kaupunkitekniikan johtaja Tanska Harri

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta jakaa tiekunta-avustuksia liitteen mukaisesti 29 764,00 euroa. Sovelletut oikeusohjeet: Espoon kaupungin hallintosäännön I osa, 4. luku 20 § 5-kohta.

Selostus

Vuoden 2025 talousarviossa on tiekuntien avustamiseen varattu 30 000 euroa. Avustusta esitetään jaettavaksi vain kunnossapitoon, koska määräraha ei riitä teiden perusparantamiseen. Tiekunta-avustushakemukset on pitänyt jättää kaupungin kirjaamoon 31.3.2025 mennessä. Määräaikaan mennessä hakemuksia jätettiin 28 kpl. Avustusperiaatteet Yksityistielain (560/2018) 84 ja 85 §:ssä säädetään tiekuntien avustamisesta seuraavaa: ”84 § Kunnan avustus Kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi. Edellytyksenä avustuksen myöntämiselle tienpitoon on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ovat ajantasaiset niin kuin 50 §:ssä edellytetään. 85 § Liikenteen salliminen avustettavalla tiellä Jos valtio tai kunta tämän tai muun lain perusteella avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea sinä ajanjaksona, jota avustus koskee. Sama koskee tietä, jonka kunnossapidosta kunta vastaa kustannuksellaan. Tien käytöstä 28 §:n nojalla suoritettavan maksun periminen voidaan kieltää tien kunnossapitoa koskevassa avustuspäätöksessä. Jos muusta kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvasta liikenteestä aiheutuu huomattavaa haittaa kiinteistön tai rekisteriyksikön omistajalle tai liikenneturvallisuudelle, voidaan avustettavan tien käyttö kunnan suostumuksella muiden kuin tieosakkaiden hyväksi kieltää tai sitä rajoittaa taikka avustettava tie sulkea. Kunnan on pyydettävä ennen tällaisen suostumuksen antamista toimivaltaiselta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta lausunto. Jos valtio tai kunta tämän tai muun lain perusteella avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien rakentamisessa taikka tie on tehty kokonaan tai osaksi kunnan varoilla, on kymmenen vuoden ajan viimeisen avustuserän nostamisesta tai kunnan tekemän tietyön päättymisestä lukien noudatettava, mitä edellä tässä pykälässä säädetään tien käyttämisestä muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan toimintaan tai liikenteeseen.” Tekninen lautakunta päätti 17.6.1998, että seuraavia periaatteita noudatetaan yksityisteiden kunnossapidon avustamisessa: ”Avustettavan tai kunnossapitoon otettavan yksityistien tulee olla vähintään kahden pysyvästi asutun kiinteistön pääsytie. Kiinteistön sisäänajoteitä ja tontilla sijaitsevia teitä, tilusteitä ja ainoastaan vapaa-ajan asutukselle johtavia teitä ei avusteta tai oteta kunnossapitoon. Tiekunta ei saa kieltää siihen kuulumattomien liikennettä ja saa asettaa sille rajoituksia vain ajoneuvon painon suhteen.” Kaupunki myöntää vuosittain kunnossapitoavustusta tiekunnalle, joka pitää yllä yksityistielain mukaan tiekunnalta edellytettävää kirjanpitoa. Yksityistie voi saada yksityistielain mukaista avustusta kunnalta ja/tai valtiolta vain, jos tiellä on tiekunta. Avustusten jako Tiekuntien yhteystiedot tuli olla päivitetty Maanmittauslaitoksen ylläpitämään rekisteriin maaliskuun 2025 loppuun mennessä. Määräaikaan mennessä 28 tiekunnan tiedot olivat Maanmittauslaitoksen rekisteriin päivitetty. Tiekunta-avustus myönnetään 27 tiekunnalle. Yhden hakeneen tiekunnan hallinnoimat yksityistiet ovat kaupungin hoidossa, joten kyseiselle tiekunnalle ei myönnetä kunnossapitoavustusta. Kunnossapitoavustus määräytyy tiekunnan omalla kustannuksellaan kunnossapitämän tienpituuden perusteella. Vuoden 2025 avustus on 0,56 €/m. Avustuksen laskentaperusteena on käytetty tiekunnan ilmoittamaa tiekunnan hoidossa olevaa tienpituutta. Tiekunnan edellisvuoden menot eivät enää vaikuta avustuksen suuruuteen, koska avustustason alenemisen vuoksi avustus kattaa vain perusosa tiekunnan menoista, jotka pääosin jäävät osakkaiden vastuulle. Avustuksen edellytyksenä on kuitenkin tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen toimittaminen, jotta tiekunnan voidaan todeta toimineen asianmukaisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)