Tarkastuslautakunta · 30.9.2025

Vuoden 2024 arviointikertomuksesta annetut vastineet

  • Diaarinumero: 611/00.03.00/2025
  • Esittelijä: Kaupunginreviisori Ala-Aho Virpi

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Ehdotukset

Pöydällepanoehdotus

että asia jätetään pöydälle. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi tarkastuslautakunnan hyväksyneen sen yksimielisesti.

Ehdottaja: Keskustelun · Kannattajat: Hertellin

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi valtuustolle annetut toimialojen vastaukset vuoden 2024 arviointikertomuksen havaintoihin ja jatkaa arviointikertomushavaintojen jälkiseurantaa.

Käsittely

Keskustelun aikana puheenjohtaja Hertellin kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi tarkastuslautakunnan hyväksyneen sen yksimielisesti.

Selostus

Tarkastuslautakunta on vuoden 2024 arviointikertomuksen hyväksymisen yhteydessä esittänyt valtuustolle, että valtuusto velvoittaa kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä. Valtuusto käsitteli vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin annetut selvitykset vuoden 2025 toisen osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä kokouksessaan 15.09.2025.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)