Tarkastuslautakunta · 29.4.2025
Vuoden 2024 arviointikertomus
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2024 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että Valtuusto 1 merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2024, 2 velvoittaa kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset ja kuvaukset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne käsiteltäväksi valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä ja 3 antaa kaupunginhallituksen tehtäväksi otettavaksi huomioon seuraavassa talousarviovalmistelussa ja tilinpäätöksen laadinnassa arviointikertomuksessa tehdyt havainnot.
Käsittely
Puheenjohtajan ehdotuksesta arviointikertomuksen luonnos käsiteltiin kokouksessa luvuittain. Keskustelussa esiin nousseet ja kannatetut muutosehdotukset kirjattiin suoraan kertomusluonnokseen. Ravald ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poistuneena klo 17.32–17.33 ja klo 17.38–17.41 käsiteltäessä koulutuskuntayhtymä Omniaa. Ravald toimii koulutuskuntayhtymä Omnian hallituksen varajäsenenä. Viljakainen ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poistuneena klo 17.32–17.33 käsiteltäessä Espoon teatterin tulostavoitteiden toteutumista. Viljakainen toimii Espoon teatterin hallituksen puheenjohtajana. Puheenjohtajan poissa ollessa kokouksen puheenjohtajana toimi Rummukainen. Tolonen ilmoitti olevansa esteellinen käsiteltäessä poikkihallinnollisia kehitysohjelmia. Tolonen oli poistuneena klo 17.31–17.32. Tolonen on toiminut valtuustokaudella Elinvoimainen Espoo -kehitysohjelman ohjausryhmän jäsenenä.
Selostus
Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuustolle kultakin vuodelta annettava arviointikertomus sisältää tarkastuslautakunnan arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomus luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle 5.5.2025 ja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa 19.5.2025.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)