Liikuntalautakunta · 5.6.2025
Oikaisuvaatimus Kilo Jiu-Jitsu ry Liikuntatilojen vuokra-avustus I 2025 ajalta 1.7.-31.12.2024
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Liikuntalautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Liikuntalautakunta hylkää 6.3.2025 allekirjoitetun Kilo Jiu-Jitsu ry:n oikaisuvaatimuksen liikuntatilojen vuokra-avustus I ajalta 1.7.-31.12.2024 selostusosassa mainituin perustein. Liikuntajohtajan 26.2.2025 § 2/2025 tekemä päätös on tehty oikeassa järjestyksessä eikä päätöksentekijä ole ylittänyt toimivaltaansa.
Selostus
Liikuntatilojen vuokra-avustuksen jakoperusteiden mukaisesti avustusta voidaan myöntää seuroille, joilla on ollut säännöllisiä koko kauden kestäviä harjoitusvuoroja yksityisten ja yhteisöjen liikuntatiloissa metropolialueen kunnissa. Harjoitusten tulee olla ohjattuja ja osallistujien alle 20-vuotiaita. Avustusta voidaan myöntää harkinnan mukaan myös aikuisille, osakeyhtiöille tai rekisteröidyille yhdistyksille, mikäli liikuntapalveluilla ei ole mahdollista tarjota tiloja harjoitteluun. Avustusta myönnettäessä käytetään harkintaa huomioiden lajin olosuhteet, liikuntatilojen saatavuus ja käytettävissä oleva määräraha. Avustusta ei myönnetä kaupungilta vuokrattavista liikuntatiloista aiheutuneisiin kustannuksiin. Kilo Jiu-Jitsu ry. haki vuokra-avustusta ajalle 1.7.-31.12.2024 Vitikan 4 B salin käyttövuoroista. Harjoituskertoja on ollut 230 ja harjoitustoiminnan kustannukset ovat olleet 19 800 €. Kilo Jiu-Jitsu ry on seuran uusi nimi, joten seuralta kysyttiin sähköpostitse lisätietoa. Seura kertoi toiminnassa käyneen 209 harrastajaa, joista 43 on alle 20-vuotiaita. Seura lähetti myös täytetyn perustietoilmoituslomakkeen, josta näkyivät samat luvut harrastajamäärissä. Vitikassa käyttövuoroja käyttäneistä harrastajista 21 % on ollut alle 20-vuotiaita. Tämän vuoksi hyväksytyiksi kuluiksi saatiin 4158 € ja vuokra-avustusta maksettiin seuralle 1737,67 €, vuokra- avustusprosentin ollessa 41,79. Liikuntatilojen vuokra-avustus on tarkoitettu ainoastaan espoolaisten urheiluseurojen alle 20-vuotiaiden säännöllisiin, koko kauden kestäviin harjoitustoiminnan kuluihin. Seurojen tulee itse vähentää kokonaiskuluista aikuisten kulut pois ja hakea avustusta vain nuorten alle 20-vuotiaiden harjoitustoiminnan kuluihin. Liikunta ja urheilu tulee tarkentamaan liikuntatilojen vuokra-avustuksen jakoperusteita kaikille vuokra-avustusta hakeville espoolaisille seuroille.
Tiedoksi
Oikaisuvaatimuksen tekijä |
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)