Kulttuuri- ja nuorisolautakunta · 20.10.2026

Kulttuurin kehittämisavustukset, päätöserä 20.10.2026

  • Diaarinumero: 257/02.05.02/2026
  • Esittelijä: Kulttuurijohtaja Tommila Susanna

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää myöntää kehittämisavustuksen 4 hakijalle. Myönnettävien avustusten yhteissumma on 50 500 euroa. Tarkemmat tiedot ovat liitteessä.

Selostus

Kulttuurilautakunnan hyväksymien kulttuuriavustusten periaatteiden mukaisesti lautakunta myöntää kehittämisavustuksia uusien toimintamuotojen kehittämiseen, jotka lisäävät elävää kaupunkikulttuuria Espoossa. Avustettavan toiminnan tulee tuoda näkyvyyttä taiteen ja kulttuurin tekijöille sekä luoda työmahdollisuuksia. Arvioinnin lähtökohtana on toiminnallinen laatu. Arviointiperusteista painottuvat yhteistyö ja kumppanuudet, vastuullisuus ja kestävä kehitys sekä osallisuus ja osallistuminen. Hankkeen kumppanuuksien tulee olla hakuvaiheessa vähintäänkin alustavasti sovittuja. Hakijan tulee pyrkiä omarahoitusosuuteen, joka on kohtuullisessa suhteessa haettavaan avustukseen. Valmistelussa hakemuksia myös vertaillaan keskinäisesti. Avustuspäätökset ovat aina harkinnanvaraisia. Tämä päätöserä sisältää 9 hakemusta, jotka ovat saapuneet 29.8.-31.8.2026 välisenä aikana. Hakemusten yhteissumma on 146 500 euroa. Avustuksen maksaminen Kaupunki maksaa avustuksen sen saajan tilille noin kuukauden kuluessa päätöksestä. Avustuksen käyttö Avustuksen käytön raportointi Raportti eli selvitys avustuksen käytöstä täytyy lähettää kulttuurin tulosyksikköön viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun hanke on päättynyt. Raportti tehdään kaupungin sähköisessä avustusjärjestelmässä. Viestintä Tapahtuman tai projektin viestinnässä täytyy käyttää sekä Espoon kaupungin että KulttuuriEspoon logoja. Logot ovat kaupungin verkkosivulla. Jos logojen käyttö ei ole mahdollista, mainitaan viestinnässä toiminnan tukijana Espoon kaupungin kulttuuri- ja nuorisolautakunta.

Tiedoksi

Hakijat |

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)