Kaupunkisuunnittelulautakunta · 20.5.2026

Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2026 ensimmäinen osavuosikatsaus

  • Diaarinumero: 4522/02.02.02/2025
  • Esittelijä: Kaupunkisuunnittelujohtaja Hokkanen Torsti

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2026 ensimmäisen osavuosikatsauksen.

Selostus

Talousarvion sitovuus ja seuranta Valtuusto hyväksyy talousarvion yhteydessä Espoo-tarinaan perustuvat kuntalain edellyttämät toiminnalliset ja taloudelliset tulostavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Talousarvio on bruttositova tasolla 41 Kaupunkisuunnittelukeskus Käyttötalouden ja toiminnan toteutumisesta ja ennusteesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle osavuosikatsauksin huhtikuun, heinäkuun ja lokakuun lopun tilanteesta. Ensimmäisessä osavuosikatsauksessa keskitytään toimiala- ja kaupunkitasoisesti merkittäviin toiminnan, määrärahojen käytön ja tuloarvioiden toteutumiseen vaikuttaviin kokonaisuuksiin. Lautakuntien ja johtokuntien sekä toimialojen, tulosyksiköiden ja liikelaitosten johtajien on huolehdittava, että tulostavoitteet toteutetaan määrärahojen puitteissa eikä muutoksia talousarvioon tarvita. Tämän toteuttamiseksi toimintaa on tarvittaessa sopeutettava. Tuloskortti Espoo tarinan tiekartan pääotsikot sisältävät valtuustokauden tavoitteet, joilla pyritään kohti tarinan visiota. Tavoitemittareiden lähtö- ja tavoitetaso asetetaan vuosittain. Valtuustokauden tavoitteet ja niihin liittyvät mittarit osoitetaan tulosyksiköille ja niihin liittyvät mittarit ohjaavat osaltaan käyttötalouden suunnittelua ja avaintoimenpiteiden kohdentamista. Tulosyksiköiden konkreettista tekemistä kuvaavat tärkeimmät avaintoimenpiteet, jotka vievät kohti Espoo-tarinan ja tiekartan valtuustokauden tavoitteita. Kaupunkisuunnittelulautakunnan toiminta painottuu työohjelman mukaisten kaavoitustehtävien lisäksi ennakoimattomiin kiireellisiin asemakaavan muutoksiin, lausuntoihin ja selvityksiin, lupakäsittelyyn, yleiskaavatyön edellyttämiin tutkimuksiin ja seudulliseen yhteistyöhön maankäytön ja liikenteen suunnittelussa. Kaupunkisuunnittelukeskuksen avaintoimenpiteet vuodelle 2026 ovat: - Laadimme valtuustokauden kattavan kaavoitusohjelman, jossa kuvataan kaavoituksen painopistealueet ja arvioidaan mm. kasvun hallinnan ja yhdyskunnan kehittämisen kannalta olennaisia tekijöitä. - Laadimme vuosittaisen kaavoitusohjelmaa konkretisoivan hankekohtaisen työohjelman, seuraamme sen toteutumista ja tarkennamme tarpeen vaatiessa. - Hallitsemme kasvua työohjelman avulla siten, että asuntokaavojen suhteellinen osuus kokonaisuudesta pienenee ja palvelu- sekä työpaikkakaavojen osuus kasvaa. Lisäksi pientalokaavojen suhteellinen osuus kokonaisuudesta kasvaa. - Painotamme kaavoituskohteiden valinnassa ja sijainnissa segregaation ehkäisyn kannalta suotuisia kaavahankkeita. - Valmistelemme yleiskaava 2060 ehdotuksen päätöksentekoon, asetamme sen nähtäville ja viestimme yleiskaavasta monikanavaisesti ja kattavasti. Kaupunkisuunnittelukeskuksen tuloskortit ovat liitteenä. Käyttötalouden toteutuminen | 2025 Ovk1 | 2026 Ovk1 | 2026 Ennuste | 2026 Käyttösuun. Toimintatuotot | 200 | 133 | 616 | 616 Toimintamenot | 4 058 | 3 866 | 12 352 | 12 335 Yleiskaavoitus | 837 | 784 | 2 364 | 2 342 Henkilöstökulut | 730 | 709 | 2 065 | 2 044 Ulkoiset ostot | 107 | 75 | 298 | 298 Asemakaavoitus | 1 588 | 1 591 | 4 826 | 4 778 Henkilöstökulut | 1 413 | 1 486 | 4 226 | 4 178 Ulkoiset ostot | 175 | 105 | 600 | 600 Liikennesuunnittelu | 703 | 566 | 2 097 | 2 083 Henkilöstökulut | 475 | 484 | 1 419 | 1 404 Ulkoiset ostot | 228 | 82 | 678 | 678 Palvelut ja kehittäm. | 930 | 925 | 3 066 | 3 132 Henkilöstökulut | 500 | 509 | 1 575 | 1 655 Ulkoiset ostot | 38 | 36 | 236 | 329 Sisäiset kulut | 391 | 380 | 1 254 | 1 149 Toimintakate | -3 857 | -3 733 | -11 736 | -11 719 Toimintatuotot | 200 | 133 | 616 | 616 Toimintamenot | 4 058 | 3 866 | 12 352 | 12 335 Henkilöstökulut | 3 118 | 3 188 | 9 285 | 9 281 Ulkoiset ostot | 548 | 298 | 1 813 | 1 906 Sisäiset kulut | 391 | 380 | 1 254 | 1 149 Toimintakate | -3 857 | -3 733 | -11 736 | -11 719 Toimintatuottoja on kertynyt alkuvuonna edellisen vuoden vastaavaa aikaa vähemmän, mutta käyttösuunnitelma voidaan saavuttaa loppuvuoden aikana. Ennustetta katsotaan tarkemmin osavuosikatsauksessa elokuussa. Toimintamenokertymä on myös käyttösuunnitelman mukaista alkuvuonna, ja toimintamenojen ennusteet ovat lähes käyttösuunnitelman mukaisia henkilöstökustannusten ja ulkoisten ostojen osalta.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)