Kaupunginhallitus · 17.8.2026

Lähderannan koulun hankesuunnitelman hyväksyminen

  • Diaarinumero: 2084/10.03.02/2026
  • Esittelijä: Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli

Päätös

Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan Lähderannan koulun hankesuunnitelman.

Selostus

Lähderannan koulu sijaitsee 49 kaupunginosan 60 Laaksolahti korttelin 60002 tontilla 1. Vuonna 1987 valmistunut alakoulu peruskorjataan ja laajennetaan voimassa olevan asemakaavan rakennusoikeuden puitteissa. Koulu suunnitellaan 2- sarjaiseksi alakouluksi, jossa on tilat 12 perusopetuksen ryhmälle ja kahdelle erityisopetuksen pienryhmälle. Koulun oppilasmäärä on 356 ja henkilökunnan määrä on 30. Peruskorjauksen yhteydessä koulun nykyisten tilojen toiminnallisuutta kehitetään vastamaamaan nykyisiä tarpeita. Koulurakennusta laajennetaan tarpeen mukaisilla lisätiloilla siten, että tontilla olevasta siirtokelpoisesta lisärakennuksesta voidaan luopua. Hankkeen nimi on Lähderannan koulun peruskorjaus ja laajennus. Hankenumero on KR4096 ja projektinumero on PRH8141. Rakennuksen bruttoala on mallitilaohjelmasta arvioituna ja tehokkuusluku huomioiden noin 3 420 brm2. Kasvun ja oppimisen lautakunta on hyväksynyt Lähderannan koulun tarveselvityksen peruskorjauksena ja laajennuksena 07.05.2025 § 79. Tausta Koulurakennus on huonokuntoinen ja on peruskorjattava mahdollisimman pian. Koulurakennukseen on aikoinaan rakennettu tilat yksisarjaiselle alakoululle, mutta se toimii tällä hetkellä kaksisarjaisena. Koulurakennus on kaksisarjaiselle alakoululle liian pieni, ja tiloja on jatkettu siirtokelpoisella rakennuksella ja talonmiehen asunnon muuttamisella opetuskäyttöön. Siirtokelpoisen rakennuksen vuokra-aika päättyy elokuussa 2028, jolloin siitä voitaisiin luopua, kun peruskorjaus ja laajennus on valmis. Alueellisessa väestöennusteessa Lähderannan oppilaaksiottoalueelle ei ennusteta merkittävää kasvua, joten Lähderannan hanke toteutetaan nykyiset paikat korvaavina. Voimassa olevan asemakaavan puitteissa alakoulu on mahdollista rakentaa enintään kaksisarjaisena. Kaksisarjaisuus mahdollistaa yhteisopettajuuden ja kahden pysyvän koulukohtaisien pienryhmän perustaminen. Pienryhmäopetuksen paikat ovat uusia. Lähderannan koulu on arvotettu Espoon koulujen sektori-inventoinnissa luokkaan 1. Koulun ulkohahmo ja sisätilat ovat säilyneet pääosin alkuperäisessä asussaan. Rakennuksesta on laadittu rakennushistoriaselvitys rakennuksen korjaus- ja lisärakennussuunnittelun tueksi. Koulurakennukselle ei ole asetettu kaavallisia kaupunkikuvaan liittyviä vaatimuksia. Tavoitehinta Lähderannan koulun peruskorjaus- ja laajennushanke on hyväksytty vuoden 2026–2028 talousarvion investointiohjelmassa toteutettavaksi määrärahalla 6,5 milj. euroa vuosina 2026–2028. Lähderannan koulun elinkaarta jatkava korjaus oli tarkoitus alkaa vuonna 2026. Korjauksen alustavat kustannukset sekä korjaustarpeet näyttivät nousevan merkittävän suuriksi, joten korjaus oli aiheellista muuttaa peruskorjaukseksi. Lisäksi laajennustarve tuli käyttäjätoimialalta. Lähderannan koulun mallitilaohjelman mukaan laskettu tavoitehinta on 12,3 milj. euroa (kustannustaso 104,7 / 4.2026 Haahtela). Kustannus bruttoneliöitä kohden on 3 590 euroa / brm2. Kustannus oppilaspaikkaa kohden on 34 492 euroa, kun oppilaiden määrä on 356. Tilapalveluiden tavoitearvot uudiskoululle on 3 550 euroa/brm2 ja 42 500 euroa/oppilas. Jälkimmäinen arvo alittuu selvästi, koska olevan rakennuksen osalla on mallitilaohjelmasta poikkeavia tiloja, jotka ovat toimivia ja vähentävät tilatarvetta. Bruttoneliöhintatavoitteeseen nähden kustannusarvio ylittää tavoitteen lievästi. Ylitys on perusteltu, koska kohde on laajuudeltaan pieni, mutta hankemuodoltaan monimutkainen ja laaja peruskorjaus- ja laajennus. Hanke on oppilasta kohden edullinen. Investointiohjelman valmistelussa esitetään hankkeen määrärahaa korotettavaksi 12,3 milj. euroa. Tavoiteaikataulu Hankesuunnittelu 1/2026- 3/2026 Ehdotussuunnittelu 3/2026- 8/2026 Hankesuunnitelman toimielinkäsittely 5/2026- 6/2026 Yleissuunnittelu ja rakennuslupatehtävät 9/2026 - 2/2027 Toteutussuunnittelu 3/2027 - 9/2027 Rakentamisen valmistelu 10/ 2027 – 1/2028 Rakentaminen 2/2028 - 5/2030 Käyttöönotto 8/2030 Tunnistettavia aikatauluriskejä ovat: Viivästykset päätöksenteossa ja/tai valmistelussa.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto 08.06.2026 § 86

Päätösehdotus Esittelijä Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Isotalo Olli Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaos hyväksyy liitteenä olevan Lähderannan koulun hankesuunnitelman. Käsittely Päätös Konserni- ja tilajaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätöshistoria

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)