Kaupunginhallitus · 30.3.2026

Vuoden 2026 helmikuun kuukausiraportti

  • Diaarinumero: 4522/02.02.02/2025
  • Esittelijä: Kaupunginjohtaja Mykkänen Kai

Päätös

Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus merkitsee liitteenä olevan vuoden 2026 helmikuun kuukausiraportin tiedoksi

Selostus

Vuoden 2026 väestönkasvun ennakoidaan olevan viime vuoden tasoa. Espoon väestö kasvoi tammikuussa vain 75 hengellä, mikä on 250 henkeä viime vuoden tammikuuta vähemmän. Väestön kasvuksi tänä vuonna ennakoidaan alustavasti noin 5 600 henkeä. Työttömyyden kasvu jatkui alkuvuonna, mutta kasvuvauhti on taittunut. Espoossa oli helmikuun lopussa työttömien määrä 18 906. Työttömien osuus työvoimasta oli 11,2 prosenttia, vuotta aiemmin 11,0 prosenttia. Kunnallisveron toteutumiseen liittyy merkittävää epävarmuutta. Vuoden 2025 verotulokasvu jäi alhaiseksi, joka heikentää pohjaa ja vuoden 2026 talousarvion tulotavoitteen saavuttamista. Viimeisimmät ennusteet näyttävät kunnallisveron toteutuvan talousarviota heikompana, mutta kuukausiraportin ennuste on vielä arvioitu talousarvion mukaisena. Verotuloennustetta tarkennetaan tulevien kuukausiraporttien yhteydessä. Ulkoisten tuottojen ennuste on helmikuun lopun tilanteessa lähes talousarvion mukainen, mutta esimerkiksi maanmyynnin osalta tulotavoitteen toteutumisessa saattaa olla riskejä. Vuoden ollessa vielä näin alussa, on kuitenkin liian aikaista ennakoida tilannetta. Ulkoisten kulujen ennustetaan alittavan talousarvion, lähinnä tietohallinnon ja HSL:n kuntaosuuden takia Huomioitava kuitenkin on, että työllisyystilanne aiheuttaa riskiä työttömyysetuuksien ylittymiseen. Tätäkin tilannetta tarkennetaan seuraavissa kuukausiraporteissa, kun alkuvuoden toteumatietoa on enemmän käytettävissä. Vuosikatteen ja tuloksen arvioidaan tällä hetkellä toteutuvan 10,3 milj. euroa talousarviota parempana.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)