Kaupunginhallitus · 2.3.2026
Finnoon Pysäköinti II Oy:n P-osakkeiden myynti
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus 1 myy Finnoon Pysäköinti II Oy -nimisen yhtiön P-osakkeita yhteensä 35 kpl Espoon Asunnot Oy:lle velattomaan kauppahintaan 1 120 000 euroa; 2 valtuuttaa kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä allekirjoittamaan liitteenä olevan kauppakirjan sekä päättämään siihen mahdollisesti tarvittavista vähäisistä muutoksista.
Käsittely
Isotalo poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolaki 28 § 1 mom 5) -kohta).
Selostus
Kaupunki on perustanut ainoana osakkeenomistajana Finnoon Pysäköinti II Oy -nimisen yhtiön ja on toistaiseksi Yhtiön ainoa osakkeenomistaja omistaen Yhtiön ainoan L-osakkeen, 200 kpl Yhtiön P-osakkeita sekä 115 kpl optio-oikeuksia Yhtiön P-osakkeisiin. Kaupungin tavoitteena on myydä kaikki P-osakkeet ja kattaa näin pysäköintilaitoksen rakentamiskulut. Yhtiön P-osakkeet ovat pysäköintiosakkeita, jotka oikeuttavat pysäköimään osakaspysäköintimaksua vastaan yhden kulkuneuvon Yhtiön omistamassa pysäköintilaitoksessa osoitteessa Lapintilankatu 2, 02260 Espoo. Espoon Asunnoilla on tarve saada omistukseensa yhteensä 35 kpl P-osakkeita. Kaupungin ja Espoon Asuntojen välillä on ollut väliaikainen pysäköintisopimus, jonka on määrä olla voimassa, kunnes Espoon Asunnot on saanut tarvitsemansa määrän P-osakkeita omistukseensa. Kaupungin ja Espoon Asuntojen välinen väliaikainen pysäköintisopimus raukeaa automaattisesti kauppahinnan maksua vastaan. On kaupungin tavoitteiden mukaista myydä 35 kpl P-osakkeita Espoon Asunnoille. Kauppahinnaksi on sovittu 32 000 euroa per osake eli yhteensä 1 120 000 euroa. Kauppahinta vastaa P-osakkeiden käypää arvoa.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto 02.02.2026 § 15
Päätösehdotus Esittelijä Kaupunginjohtaja Mykkänen Kai Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto ehdottaa, että kaupunginhallitus 1 myy Finnoon Pysäköinti II Oy -nimisen yhtiön P-osakkeita yhteensä 35 kpl Espoon Asunnot Oy:lle velattomaan kauppahintaan 1 120 000 euroa; 2 valtuuttaa kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä allekirjoittamaan liitteenä olevan kauppakirjan sekä päättämään siihen mahdollisesti tarvittavista vähäisistä muutoksista. Käsittely Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo sekä hallinto- ja kehittämisjohtaja Harri Kivinen poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Finnoon Pysäköinti II Oy:n hallituksen jäsenyys, HallL 28.1 § 5-kohta). Päätös Konserni- ja tilajaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Liitteet
- Liite 1 Kauppakirjaluonnos_Finnoon Pysäköinti II
- Oheismateriaali 1 Yhtiöjärjestys Finnoon Pysäköinti II Oy
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)