Kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto · 8.12.2025
Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen Espoon nuorisovaltuuston edustajalle kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaostossa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto myöntää Espoon nuorisovaltuuston edustajalle läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaoston kokouksiin. Nuorisovaltuuston edustajalla ei ole läsnäolo-oikeutta silloin, kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja.
Selostus
Kuntalain (410/2015) 26 §:n 2 momentin mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Nuorisovaltuusto on tehnyt aloitteen läsnäolo- ja puheoikeudesta nuorisovaltuustolle kaupunginhallituksen jaostojen kokouksissa. Espoon kaupungin hallintosäännön II osan 10 §:n mukaan kaupunginhallituksen jaostoissa läsnäolo- ja puheoikeus on jäsenten lisäksi seuraavilla: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat - kaupunginjohtaja ja tarvittaessa toimialajohtajat - kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien kokoukseen erikseen määräämät viranhaltijat tai jaoston tai esittelijän erikseen kutsumat asiantuntijat - konserni- ja tilajaostossa Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja - työllisyys- kotoutumisjaostossa elinvoimajohtaja. Espoon nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus valtuustossa, kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa, joten on luontevaa, että vastaava oikeus on myös kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaostossa. Nuorisovaltuusto valitsee edustajansa ja tälle varaedustajan kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaostoon omien sääntöjensä mukaisesti.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)