Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto · 24.11.2025
Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen nuorisovaltuuston edustajalle kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Konserni- ja tilajaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto myöntää nuorisovaltuuston edustajalle läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaoston kokouksiin. Nuorisovaltuuston edustajalla ei ole läsnäolo-oikeutta silloin, kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja.
Selostus
Kuntalain 26 §:n 2 momentin mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Nuorisovaltuusto on tehnyt aloitteen läsnäolo- ja puheoikeudesta nuorisovaltuustolle kaupunginhallituksen jaostojen kokouksissa. Espoon kaupungin hallintosäännön II osan 10 §:n mukaan kaupunginhallituksen jaostoissa läsnäolo- ja puheoikeus on: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat - kaupunginjohtaja ja tarvittaessa toimialajohtajat - kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien kokoukseen erikseen määräämät viranhaltijat tai jaoston tai esittelijän erikseen kutsumat asiantuntijat - konserni- ja tilajaostossa Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja - työllisyys- kotoutumisjaostossa elinvoimajohtaja. Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus valtuustossa, kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa, joten on luontevaa, että vastaava oikeus on myös kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa. Nuorisovaltuusto valitsee edustajansa ja tälle varaedustajan kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostoon omien sääntöjensä mukaisesti.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)