Kasvun ja oppimisen lautakunta · 27.5.2026

Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen 1.8.2026 lukien

  • Diaarinumero: 2092/00.01.01/2026
  • Esittelijä: Perusopetuksen johtaja Nurmi Juha

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kasvun ja oppimisen lautakunta 1 Hyväksyy suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan (delegointipäätös) liitteen mukaisena. 2 Päättää, että uusi delegointipäätös tulee voimaan 1.8.2026.

Selostus

Perusopetuslain 5 §:ään on tulossa 1.8.2026 lukien muutos. Kunta voi kyseisen säännöksen mukaan järjestää jatkossa perusopetukseen valmistavan opetuksen lisäksi perusopetuksessa järjestettävää valmistavan opetuksen lisäopetusta. Kasvun ja oppimisen lautakunta on 25.3.2026 § 59 päättänyt, että Espoossa järjestetään valmistavan opetuksen lisäopetusta lukuvuodesta 2026–2027 alkaen. Voimassa olevan suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan eli ns. delegointipäätöksen 6 §:n mukaan oppilaan ottamisesta valmistavaan opetukseen päättää monikulttuuristen opetuspalveluiden päällikkö. Monikulttuuristen opetuspalveluiden päällikölle ehdotetaan lisättäväksi oppilaan ottaminen perusopetuksessa järjestettävään valmistavan opetuksen lisäopetukseen. Em. muutoksen ohella delegointipäätökseen on tarkoituksenmukaista tehdä samalla seuraavat muutokset: - 6 §:n kohta 2 (maahanmuuttajien määräaikaiseen opetukseen ottaminen ja opetuksen järjestämispaikan osoittaminen) poistetaan. Kyseistä opetusta ei enää järjestetä. - 3 §:n kohta 1 (pidennettyyn oppivelvollisuuteen ottaminen) poistetaan. Kyseisiä päätöksiä ei tehdä 1.8.2026 lukien. - 3 §:ssä kohdasta 2 (ottaminen varhennettuun oppivelvollisuuteen) poistetaan maininta ratkaisuvallan voimaantulosta 1.8.2026 lukien.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)