Kasvun ja oppimisen lautakunta · 20.8.2025
Oikaisuvaatimus palkkasaatavasta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvun ja oppimisen lautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kasvun ja oppimisen lautakunta hylkää perusopetuksen johtajan päätöksestä 23.8.2024 § 17 tehdyn 24.6.2025 saapuneen oikaisuvaatimuksen. Perustelut: Perustetta vaaditun palkkasaatavan tai muiden vaadittujen korvausten maksamiseen ei ole. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen.
Selostus
Suomenkielisen perusopetuksen koulussa työskentelevä opettaja (jäljempänä vaatimuksen tekijä) on esittänyt sähköpostilla 23.6.2024 oikaisuvaatimukseksi otsikoidun palkkaa koskevan vaatimuksen ajalta 1.8.2023-14.1.2024. Vaatimuksen liitteenä on esitetty PeLu lukuvuosi-ilmoitus, jossa on määritelty opettajan vuosiviikkotuntimäärä lukuvuonna 2023-2024. Koska asiassa ei ole ollut hallintopäätöstä, josta oikaisuvaatimuksen voi tehdä, asia on käsitelty vaatimuksena, johon päätöksen tekee viranhaltija. Perusopetuksen johtaja päätti 23.8.2024 § 17 hylätä 23.6.2024 saapuneen palkkasaatavaa koskevan vaatimuksen, koska perustetta maksamiseen ei ole. Perusopetuksen johtajan päätöksen tiedoksianto Perusopetuksen johtajan päätös lähetettiin tiedoksi 23.8.2024 vaatimuksen tekijän työsähköpostiosoitteeseen. Vaatimuksen tekijä oli lähettänyt vaatimuksen työsähköpostistaan, mutta hän oli kirjoittanut vaatimukseen yhteystiedokseen mm. henkilökohtaisen sähköpostiosoitteensa työsähköpostin sijaan. Vaatimuksen tekijä on maaliskuussa 2025 ilmaissut Espoon kaupungille lähettämässään sähköpostissa, ettei ole saanut asiaansa ratkaisua. Vaatimuksen tekijä on todennut, että työsähköposti, johon päätös on alun perin lähetetty, ei ole ollut käytössä kesäkuun 2024 jälkeen. Perusopetuksen johtajan päätös 23.8.2024 § 17 on lähetetty vaatimuksen tekijälle uudestaan 11.6.2025. Oikaisuvaatimus Vaatimuksen tekijä on lähettänyt kaupungille 24.6.2025 saapuneen oikaisuvaatimuksen perusopetuksen johtajan päätöksestä. Vaatimuksen tekijä vaatii palkkasaatavan maksamista, korvausta taloudellisista menetyksistä ja aiheutuneista taloudellisista vahingoista. Päätöksen perustelut Perustetta vaaditun palkkasaatavan tai muiden vaadittujen korvausten maksamiseen ei ole. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Liitteessä on kuvattu tarkemmin vaatimus perusteineen sekä otettu kantaa vaatimukseen.
Tiedoksi
- Oikaisuvaatimuksen tekijä |
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)