Kasvun ja oppimisen lautakunta · 21.5.2025
Suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalveluiden tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen 1.8.2025 lukien
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kasvun ja oppimisen lautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kasvun ja oppimisen lautakunta 1 hyväksyy suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalveluiden tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan (delegointipäätös) liitteen mukaisena, 2 päättää, että uusi delegointipäätös tulee voimaan 1.8.2025.
Selostus
Lukiolain (714/2018) 28 § päivitettiin joulukuussa 2024 siten, että oppimisen tukeen ja erityisopetukseen liittyviä kohtia muutettiin ja muutokset astuvat voimaan 1.8.2025 lukien. 28 a §:n mukaan opiskelijalla on oikeus erityisopetukseen, jos hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi erityisopetusta lukion oppimäärän suorittamiseksi. 28 b §:ssä säädetään, että koulutuksen järjestäjä päättää opiskelijalle annettavasta erityisopetuksesta. Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi 7.5.2025 Espoon kaupungin suomenkielisten lukioiden opetussuunnitelmaan tehtävät muutokset liittyen oppimisen tukeen ja erityisopetukseen. Osana opetussuunnitelman päivittämistä päätettiin, että lukioissa rehtori toimii hallinnollisen päätöksen tekijänä silloin, kun tehdään lukiolain 28 b §:n mukainen päätös erityisopetuksesta. Delegointipäätöksen esitetään lisättäväksi seuraava kohta: 3.2. Rehtori päättää 14) opiskelijalle annettavasta lukiolain 28 a §:n mukaisesta erityisopetuksesta 28 b §:n mukaisella päätöksellä.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)