Kasvun ja oppimisen lautakunta · 5.3.2025

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan muutokset

  • Diaarinumero: 560/12.06.00/2024
  • Esittelijä: va Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Ketonen Timo

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi liitteenä olevan yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan ja toteaa, että sääntökirjan yleiseen osaan ei tehdä muutoksia.

Selostus

Tausta Espoossa on ollut käytössä varhaiskasvatuksen palveluseteli päiväkodeissa järjestettävään varhaiskasvatukseen 1.8.2021 alkaen. Varhaiskasvatuksen palveluseteli on lapsiperheille vaihtoehtoinen tapa lakisääteisen varhaiskasvatuspalvelun järjestämiseksi yhdessä muiden yksityisen varhaiskasvatuksen järjestämistapojen rinnalla. Palvelusetelin käyttöönoton tavoitteena on ollut yksityisen varhaiskasvatuksen saatavuuden parantaminen kaikille espoolaisille lapsiperheille lähipalveluna eri puolille kaupunkia. Tavoitteena on lisäksi ollut kaupungin eri varhaiskasvatuksen palvelualueilla kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen palveluverkon kehittäminen. Palvelusetelin sääntökirja on laadittu Espoon kaupungin toiminta- ja menettelytapaohjeeksi varhaiskasvatuksen palveluseteliin. Sääntökirja ei ole sopimus Espoon kaupungin ja palveluntuottajan välillä. Varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjassa Espoon kaupunki asettaa palvelusetelilain mukaiset hyväksymiskriteerit palveluntuottajalle. Yksityinen palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palveluntuottaja hyväksytään palvelusetelillä toteutettavan varhaiskasvatuspalvelun tuottajaksi. Varhaiskasvatuksen sääntökirja koostuu kahdesta osasta: yleinen osa ja erityinen osa. Yleinen osa sisältää palvelusetelillä tuotetun varhaiskasvatuksen keskeisiä periaatteita sekä palvelusetelituotteiden ja niiden arvojen määrittelyn. Erityinen osa sisältää Espoossa toteutettavia palvelun sisältöön, laadunhallintaan, asiakkuuteen ja laskutukseen liittyviä käytännön menettelytapoja ja prosesseja. Sääntökirjan yleisen osan hyväksyy kasvun ja oppimisen lautakunta sekä Svenska rum -lautakunta. Lautakunnat ovat oikeuttaneet kasvun ja oppimisen toimialajohtajan hyväksymään muutokset sääntökirjan erityiseen osaan. Sääntökirjan päivitykset Varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirja on otettu käyttöön kasvun ja oppimisen lautakunnan sekä Svenska rum -lautakunnan hyväksymänä 1.8.2021. Sääntökirjan edelliset päivitykset ovat tulleet voimaan 1.8.2024. Palvelusetelisääntökirjaa tarkastellaan vuosittain kasvun ja oppimisen sekä Svenska rum -lautakunnissa (sääntökirjan luku 1.5). Molemmissa lautakunnissa asia käsitellään samansisältöisenä. Palvelusetelin sääntökirjan päivitystä on työstetty toimintakauden 2024–2025 aikana kaupungin sisäisenä asiantuntijatyönä. Kaupungissa toimiville yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajille järjestettiin 6.2.2025 yhteinen palvelusetelin sääntökirjaa koskeva keskustelutilaisuus, jossa käytiin läpi sääntökirjaan tulevia muutoksia. Lisäksi tuottajilla oli mahdollisuus kommentoida sääntökirjan 1.8.2025 luonnosta sähköisen kyselyn avulla ajalla 28.1.-6.2.2025. Palveluntuottajien 6.2.2025 tilaisuuteen osallistui 10 yksityisen varhaiskasvatuksen edustajaa ja sähköiseen kyselyyn vastasi kaksi palveluntuottajan edustajaa. Palveluntuottajat esittivät tilaisuudessa ja sähköisen kyselyn kautta kommentteja ja kysymyksiä varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan päivitykseen. Yhdessä vastauksessa palveluntuottaja nosti esille, että perhekoon seuranta voi olla haastavaa palveluntuottajille. Lisäksi kyselyssä nousi esiin palvelusetelin enimmäisarvon sitominen indeksiin. Palveluntuottajien yhteistyötilaisuudessa keskusteltiin palvelusetelin voimassaolosta ja asiakkaan palvelusopimuksen irtisanomisesta loma-aikana. Kaupungin ja tuottajien 6.2.2025 yhteistyötapaamisessa painotettiin kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen rinnakkaista toimintaa sekä jatkossakin yhteisen vuoropuhelun merkittävyyttä ja tarvittavien asioiden molemminpuolista yhteistyön kehittämistä. Palvelusetelisääntökirjan yleinen osa Sääntökirjan yleiseen osaan ei esitetä muutoksia 1.8.2025 alkaen. Varhaiskasvatuksen palvelusetelilainsäädännön uudistus on kirjattu 16.6.2023 hallitusohjelmaan. Lakia valmistellaan kevään 2025 aikana. Varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjaa ja Espoon kaupungin ohjeita päivitetään tarvittavin osin lain hyväksymisen jälkeen. Lapsivaikutusten arviointi Koska yleiseen osaa ei esitetä muutoksia ja lapsivaikutusten arviointia on tehty aikaisempien päivitysten yhteydessä, niin tässä kohtaa uutta arviointia ei ole tarpeen tehdä. Palvelusetelisääntökirjan erityistä osaa koskevat muutokset Sääntökirjan erityinen osa sisältää muun muassa palvelun sisältöön, laadunhallintaan, asiakkaan oikeuksiin, palveluseteliasiakkuuteen ja laskutukseen liittyviä käytännön menettelytapoja ja prosesseja. Lautakunnat ovat oikeuttaneet kasvun ja oppimisen toimialajohtajan hyväksymään muutokset sääntökirjan erityiseen osaan. Liitteenä olevasta palvelusetelisääntökirjasta 1.8.2025 alkaen ilmenevät myös erityiseen osaan kasvun ja oppimisen toimialajohtajan päätöksellä tehtävät muutokset ja tarkennukset. Erityisen osan muutokset koskevat muun muassa henkilöstön tekemien epäkohtailmoitusten raportointivelvoitetta, perhekokoon tarkistamista ja palveluntuottajan oikeutta muuttaa asiakkaalta perimäänsä lisämaksua hintakaton puitteissa. Erityiseen osaan on myös tehty joitakin yksittäisiä tekstinkorjauksia. Palvelusetelisääntökirjan erityiseen osaan tehdyt muutokset ilmenevät kokonaisuudessaan oheismateriaalina olevasta sääntökirjasta punaisella tai yliviivattuna.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Espoon kaupungin päätöksenteko (Dynasty)